Historia
Krav Maga -toiminta Oulussa alkoi keväällä 1996, kun Suomen Krav Maga -liiton pääkouluttaja Jyrki Saario esitteli lajia toisella Suomessa järjestetyllä seminaarilla. Ensimmäisen Krav Maga -ohjaajakoulutuksen suorittanut Vesa Hiltunen aloitti peruskurssin tammikuussa 1997 ja keväällä Ouluun saatiin ensimmäiset harjoittelijatasot.
2001 Oulun Kamppailuklubin toiminta monipuolistui uusien lajien tullessa mukaan tarjontaan. Tuomo Malinen suoritti Ruotsissa Shooters Shootfightingin ohjaajakoulutuksen ja aloitti Shootfighting-toiminnan Oulun Kamppailuklubilla. Samana vuonna lajitarjontaa lisättiin Thainyrkkeilyyn, jota alkoi koulutuksen jälkeen ohjaamaan Matti Rantanen.
Vuonna 2004 lajitarjontaan tuli mukaan Brasilialainen Jujutsu, vapaaottelu ja Escrima Concepts, ja vuonna 2005 Defendo.
Uutiset
4.9.2008
Krav Maga / itsepuolustusharjoituksia ei ole tällä hetkellä, koska Oulun kaupunki ei myöntänyt kuin 1 kpl tunnin vuoroja syyskaudelle. Yritämme kartoittaa mahdollisuutta saada toinen vuoro, että saisimme harjoitukset ja peruskurssin pyörimään.
4.9.2008
Oulun Kamppailuklubin BJJ alkeiskurssi alkaa 4.10.2008 klo 17:00 olevalla infotilaisuudella Enkei Dojolla osoitteessa Lumijoentie 8.
6.5.2008
Brasa teamin Suomen pääopettaja Demian Maia myönsi uusia BJJ vöitä Oulun
kamppailuklubin treenaajille. Purppuravyön ansaitsi Tuomo Malinen. Sinisen vyön
ansaitsi Matti Talala, Jaakko "apassi" Pekkarinen, Johannes Luoma-aho ja Janne
Härkönen. Onnittelut uusien vöiden johdosta. Lisäksi kamppailuklubi tahtoo
kiittää kaikkia leirille osallistuneita!!
3.5.2008
Kauhavan kansalliset vapaaottelukilpailut. Kilpailuissa Oulun
Kamppailuklubin Elias Pöyry voitti ensimmäisessä ottelussaan KKU:n Eetu
Kujanpään giljotiini-kuristuksella 1. erässä ajassa 0,25. Toisessa ottelussaan
Elias voitti GB-Gymin Juha Saarelan tuomariäänin 2-0. Onnittelut Eliakselle
loistavasta suorituksesta!
2-6.5.2008
BJJ-leiri, vetäjänä Demian Maia. Ks. vapaaottelusivut ja mainosjuliste
23.2.2008
Lauantaina 23.2.2008 käytiin ADCC aloittelijoiden lukkopainin SM-kisat. Oulun
Kamppailuklubin viisihenkisellä joukkueella oli kotiin tuomisena neljä mitalia. Mitalin kotiin toivat:
-70 kg Kultaa Matti Talala ja pronssia Elias Pöyry
-76 kg Hopeaa Joona Pylkäs
-100 kg Hopeaa Johannes Luoma-aho
Joukkuetta täydensi myös Jarkko Jakkula, joka hävisi tiukan kamppailunsa
jatkoajalla pistetappiolla. Onnittelut kaikille gladiaattoreille mahtavasta
kisamenestyksestä!
19.1.2008
Rovaniemen Onnelassa järjestettiin 19.1.08 Euroopan pohjoisin vapaaotteluilta. Oulun Kamppailuklubin vapaaottelija Elias Pöyry voitti ottelunsa MMA Imatran Antti Toiviaista vastaan Kimuralla toisessa erässä ajassa 2:35. Onnea Eliakselle hienosta suorituksesta.
1.3.2008
Vapaaottelun peruskurssi alkaa Enkei-Dojolla 17:00 (ks. Vapaaottelu-sivulta yhteystiedot)
1.3.2008
Krav Maga -peruskurssi alkaa Värtön liikuntahallin kamppailusalissa 15:00
Toiminta
Info
Peruskursseja järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Vanhat harjoittelijat pääsevät mukaan ilman peruskurssin uudelleenkäymistä.
Emme kouluta rikollisia tai väkivaltaisesti käyttäytyviä henkilöitä.